MATKAPÄIVÄKIRJA: MUSTARINDA

Teksti: Angelina Davydova

Kuva: Adel Kim

Mustarinda-nimi juontuu muinaisesta sanasta ”mustarinta”,

joka tarkoittaa karhua sekä henkiolentojen kukkuloita. 

Kainuun alueella asuneet ihmiset ovat todennäköisesti

 käyttäneet sanaa ja vanhoissa kartoissa puhutaan 

”Mustarindasta” d-kirjanta käyttäen.

Matka Mustarindaan Helsingistä vie lähes koko päivän. Ensin mennään junalla, sitten bussilla. Sen jälkeen Hanna Kaisa residenssin tiimistä hakee meidät autolla S-Marketin parkkipaikalta.

Matkalla bussissa tapaamme Ava Imogen Graysonin, kanadalaissyntyisen äänitaiteilijan, joka asuu Helsingissä ja lähtee nyt kuukaudeksi Mustarindaan. Avan kanssa matkustaa pieni koira, entinen katukoira Liettuasta. Hän on erittäin mukava olento, joka rakastaa ihmisiä ja nousee takatassuilleen, kun hän haluaa saada jotain meiltä. Välillä koira suuttuu ja näyttää hampaitaan, kun häntä ärsyttää liiallinen huomio.  

Mennään ylös ja alas vaaraa. Hanna Kaisa kertoo, että alueen nimi on Kainuu. Maakunta täynnä vaaroja, muutaman päällä kasvaa puita – Lapissa, joka sijaitsee täältä pohjoiseen, niitä ei enää ole. Siellä vaarat ovat paljaita. Suomen kielessä on monta sanaa vaaralle, joten meidän on vaikea löytää vastineita venäjäksi. Tien varrella kasvaa kuusia ja koivuja, joista osa piileskelee hankien takana.

Hanna Kaisa näyttää meille vesiputouksen ja hiihto- ja kylpyläkeskuksen, jossa on yhdeksän saunaa ja minne nyt rakennetaan tuulimyllypuisto. Monet paikalliset ihmettelevät, miksi tämä alue, missä tuulet eivät ole niin kovia, on valittu puiston rakennuskohteeksi – yksi tärkeimmistä syistä on se, että Kainuu on erittäin harvaan asuttu maakunta (jopa suomalaisten mittareiden mukaan). Kritiikkiä puiden kaatamisesta ja tunkeutumisesta koskemattomaan luontoon on, mutta tarve paikalliselle energiantuotannolle on kiireellisempi: siihen vaikuttaa myöskin se, että riippuvuus Venäjän fossiilisista polttoaineista on vähenemässä Ukrainaan kohdistuvan täysimittaisen sodan alkamisen jälkeen.

On kylmää ja maassa on lunta, mutta samalla on todella valoisaa. Aurinko laskee klo.22.00, kuudelta aamulla on taas valoisaa eli  pystymme tuskin nukkumaan. Aurinko katsoo meitä valtavalla valkoisella silmällänsä pilvien läpi. Linnut ja eläimet heräävät uuteen päivään. Avan pieni koira haluaa ulos kävelylle.

Myöhemmin toukokuussa etelästä tulee paljon lintuja ja silloin täällä tulee olemaan todella meluisaa, Hanna Kaisa sanoo. Toistaiseksi on hiljaista.

Residenssi on 50-luvulla rakennettu kaksikerroksinen puurakennus. Sen vieressä on kaksi muuta taloa: toinen on kesämökki jossa on makuuhuone ja galleriatila, toinen on sanomattakin selvästi sauna. Itse asiassa saunatalo rakennettiin ensin. Näin Suomessa rakennetaan.

Mustarindan päärakennus on makuuhuoneiden valkoinen labyrintti. Sisällä on kukkaisia tapetteja ja yksinkertaisia studiotiloja, joissa on pöytä, tuoli ja paljon ilmavuutta, on erimuotoisia ja -kokoisia näyttelytiloja, on kasveja pahviruukuissa sekä kodinhoitohuoneita eri puolella taloa. Rakennuksessa on kaksi sisäänkäyntiä, portaikko (toinen sisällä ja toinen ulkopuolella), tilava galleria katon alla massiivisilla puupalkeilla, viihtyisä keittiö, jossa on kivestä rakennettu liesi sekä näkymä ikkunasta kohti itsetehdyjä lintujen ruokintapaikkoja, joissa keltavatsaiset linnut nauttivat aamiaisen meitä aikaisemmin.

Hanna Kaisa lämmittää meille karjalanpiirakoita (suomalainen sana piirakka on lähellä venäläistä пироги. Isoäitini, joka kasvoi puolikarjalaisessa kylässä Leningradin alueella, teki näitä piirakoita kotonaan ja kutsui niitä калитки-ksi (venäjänkielinen nimi tulee sanasta, joka merkitsee kukkaroa tai matkalaukkua) vehnä- ja ruisjauhon sekoituksesta ja täytti riisillä, ohralla tai perunamuusilla ja joskus keitetyllä munalla. Nautimme piirakoita sekä kevyesti suolattua lohta, porkkanoita, tuoretta retiisiä ja tomaattia. Kastamme kasviksia oliiviöljyseokseen, jossa on paikallista suolaa ja ulkomaista mustapippuria. Pöydässä on myös suosikkiani leipäjuustoa, joka nyt muuntuu hassusti päinvastoin  "juustoleiväksi ".

Puutarha jää näkemättä, sillä lunta on niin paljon. Siellä kasvatetaan perunoita, kesäkurpitsaa ja erilaisia kasviksia, kertoo Hanna Kaisa. Maaperä lannoitetaan talossa kerätystä biojätteestä tehdyllä ravinteilla. Mustarindassa on myös kuivakäymälä, jonka sisältöä myös käytetään luonnonlannoitteena.

Residenssi sijaitsee kylässä, vaikka se ei ehkä olekaan niin selvää, Hanna Kaisa sanoo. Residenssi tekee yhteistyötä paikallisten kanssa kutsumalla heitä tapahtumiin ja järjestämällä lapsille taidetunteja. Alue autioituu entisestään, mutta Mustarindan residenssitaiteilijat tuovat maailmansa, tarinansa ja taiteensa monista maista ja paikoista tähän erityiseen taloon, joka ei nyt tunnu niin kaukaiselta kuin miltä kartalta näyttää. Samalla kaikki saavat jotain mukaansa, jopa niin lyhyen vierailun jälkeen, kuten meillä oli.

Myöhään illalla, ennen nukkumaanmenoa, kokoonnumme yhteiseen olohuoneeseen, jossa 60- ja 70-luvun puiset huonekalut heijastuvat katosta roikkuvassa diskopallossa. Joogamatot, erikieliset kirjat, niin vanhat kuin uudetkin, piano sekä iso katosta roikkuva puulintu – Hanna Kaisa teki sen muutama vuosi sitten – nämä kaikki tekevät tästä huoneesta erittäin kotoisan. 

Aamulla Hanna Kaisa anna meille kyydin kaupungin toiseen S-Markettiin. Kuljemme ohi myymälän, jossa myydään uusia (!) alkuperäisiä vaatteita 70- ja 80-luvuilta. Ulkona ei ole ihmisiä eikä poroja, vaikka Ava kertoi meille tänä aamuna, että he joutuivat pysähtymään usein autollaan ajettaessa Keski- ja Pohjois-Suomessa, sillä tiellä oli poroja. Eläimet eivät välittäneet ollenkaan heistä, mutta liikuttivat pieniä korviaan merkkinä, että he tiedostivat ihmisten läsnäolon.

Ajaessamme ohitse aurinko paistaa täysillä ja lumihankien pinta sulaa jäiseksi hohtavaksi peitoksi.