Matkamme länteen Helsingistä kestää koko aurinkoisen päivän. Mustarindan lumisten vaarojen jälkeen näyttää siltä, että olemme matkustaneet paitsi etelään, myös ajassa, varhaisesta vielä heräämättömästä keväästä alkukesään, ja on helppoa ruskettua kovassa auringonpaisteessa. Herkät puiden ja pensaiden versot sekä ohut nuori ruoho alkavat kasvaa.
Residenssit toimijoina versoavissa verkostoissa
Ensimmäisessä vierailumme kohteessa, Meri Linnan kotiresidenssissä, meille tarjotaan kahvia ja teetä. Hän osti koronapandemian aikana kaksikerroksisen talon (entisen liha- ja maitokaupan) kahden tien risteyksestä Raaseporista.
Talon rakensi Sigurd Frosterus, sama arkkitehti, joka suunnitteli Stockmannin rakennuksen Helsingissä. Se seisoo kukkulalla, josta oikealla näkyy tie ja puita ja vasemmalla joki. Molemmissa kerroksissa on uloskäynnit katutasolle, joka tuli meille yllätyksenä kävellessämme ylös ja alas talossa.
Talon korjausvaihe on kesken remontin tullen kestämään vielä jonkin aikaa. Meri on juuri saanut asennettua lämpöpumpun, joka mahdollistaa koko talon lämmityksen. Hän on myös maalannut pohjakerroksen residenssiosan huoneiden seinät valkoisiksi sekä pystyttänyt lemmikilleen Vincentille ympäri taloa monia eri kissapesiä.
Kuva: Jaana Denisova
Meri Linna on taiteilija, joka on useiden vuosien ajan työskennellyt ihmisjätöksiin liittyvien aiheiden parissa keräämällä ihmisen virtsaa ja ulostetta sekä tekemällä niistä taidetta. Kellarissa hänellä on isoissa purkeissa puuhyllyllä eri ihmisiltä vuosien varrelta kerätty virtsojen kokoelma, joka odottaa taiteeksi muuttumista.
Meri kertoo, kuinka kerran näki kummituksen keskellä päivää – tupakoivan naisen joen ylittävällä sillalla. Nainen katosi hetken kuluttua, mutta Meri on siitä lähtien pitänyt vahtia.
Muuten alue on erittäin hiljainen.
Meidän tiimimme ja taiteilija Perttu Saksa – joka on perustamassa residenssiä Karjaalle – sekä kuraattori Ki Nurmenniemi ja taiteilija Dafna Maimon sekä Värtsilän taideresidenssin järjestäjä Karoliina Arvilommi keskustelemme kaikki yhdessä kestävästä kehityksestä. Sekä yleisesti ottaen, kuin taideresidenssien toiminnassa erityisesti. Ilmastoystävällisten ja resurssitehokkaiden käytäntöjen lisäksi puhumme myös ihmisten ja institutionaalisten suhteiden tärkeydestä, mukaan lukien niiden luomista verkostoista ja yhteistyömalleista.
Kuva: Jaana Denisova
”Residenssit yhdistävät henkilökohtaisen ja ammatillisen, siksi ne ovat niin tärkeitä kestävän kehityksen kannalta. Yksityisresidenssit voisivat ottaa yhteyden suurempiin instituutioihin ja näyttää tapoja toimia toisin”, Meri Linna sanoo. Hän kutsuu sitä "krottikala-lähestymistapaksi"– voimien yhdistämiseksi suurempien instituutioiden tai aloitteiden kanssa samalla tarjoten jotain elinvoimaista.
”Kestävä kehitys on myös resurssien yhdistämistä sen sijaan, että tehdään kaikki itse. Individualismista poistumista ja yhdessä tekemistä”, Meri jatkaa. Hän myös miettii yksityisresidenssiverkostojen rakentamisen tärkeyttä, jotta ihmiset voisivat jakaa vastuunkantoa. Dafna Maimonin mukaan yksi käytännön yhteistyömalleista olisi käytäntö, jossa instituutiot hyödyntäisivät yksityisresidenssejä Airbnb:n sijaan majoituksen tarjoajina.
Kuraattori ja tutkija Ki Nurmenniemi puhui symbioottisten suhteiden rakentamisen tärkeydestä taiteen ekosysteemissä, keskinäisen symbioosin merkityksestä sekä resurssien uudelleenjakamisesta.
”Kaikista aloitteista ei tarvitse tulla instituutioita”, sanoo Miina Hujala, taiteilija ja kuraattori sekä Reside/Sustain-hankkeen jäsen.
Kuva: Jaana Denisova
Monet ajatukset keskustelun aikana liittyvät vuorovaikutukseen paikallisen yhteisön kanssa: olipa kyseessä mikä tahansa tapahtuma, päätavoitteena on työskennellä niiden "pelkojen" kanssa, joita ihmisillä saattaa olla nykytaiteen suhteen (koska ihmiset ovat yleensä peloissaan tai tuntevat painetta, kun he eivät täysin ymmärrä jotain).
”Miten taiteellinen toiminta voi olla paikallisyhteisön ulottuvilla ja samalla toivottavalla älyllisella tasolla taiteilijalle?”, kysyy Meri. ”Onko paikallisen yhteisön pakko tykätä siitä, mitä teemme? Ehkä taiteilijoiden ei tarvitse jakaa kaikkea?”, hän lisää. Dafna puhuu siitä, kuinka yhteisön ymmärrys taiteesta voi erota taiteilijoiden ymmärryksestä.
Perttu nostaa esiin ajatuksen kerrostamisesta– asioiden tekemisestä yhteisön hyväksi, mutta samalla taiteellisen työn tekemisestä taiteen vuoksi.
Ki kertoo, että Hyrynsalmen yhteisö ei heti ottanut Mustarindaa avosylin vastaan. "Nämä kahvi/pulla-tapahtumat auttoivat rakentamaan yhteyttä".
Esimerkiksi Perttu Saksan residenssi tulee toimimaan yleisölle avoimena salonkina jossa järjestetään konsertteja, luenta-tilaisuuksia sekä muita tapahtumia, mutta jossa myös residenssijärjestäjät voivat pitää oman työnsä yksityisenä.
Meri kertoo aloittavansa residenssitoimintansa järjestämällä Maitojuhlat paikallisille 2. kesäkuuta.
Keskustelu jatkuu puhumalla tekemisestä ja tekemättä jättämisestä sekä oppimisesta jaopitun unohtamisesta.
"Joskus luovin teko on olla tekemättä mitään", joku sanoo.
"Emme ole pullo, jonka etiketissä on mainittu kaikki, mitä teemme", Miina Hujala lisää.
Sitten on aika mennä seuraavaan kohteeseen.
Taiteellinen tai luova yhteisö?
Seuraavaksi lähdemme Fiskarsiin. Tämä on paikka, josta kuuluisa (samanniminen) koti- ja puutarhatarvikkeita valmistava yritys on kotoisin. Saksista puutarhakalusteisiin ja viime aikoina myös lasi- ja keramiikka-astioihin, sillä Fiskars osti sekä Iittalan että Arabian.
Kuva: Angelina Davydova
Jo 1980-luvulla yritys alkoi sulkea paikallisia tuotantolaitoksiaan ja siirtää tehtaita muihin maihin, esimerkiksi Romaniaan. 1990-luvulla Fiskars alkoi rapistua ja yrityksen omistaja päätti kutsua taiteilijoita kaupunkiin tarjoten heille ilmaista asumista edellyttäen, että he huolehtivat talojen ylläpidosta ja kunnostuksesta.
Taiteilijoita saapui Fiskarsiin ja 10 vuotta sitten talon ostamiseksi tai vuokraamiseksi Fiskarsista oli pakko todistaa olevansa taiteilija.
Lounaalla juttelimme Fiskars Air:in koordinaattorin Kati Sointukankaan kanssa. Residenssin aloitti vuonna 2006 Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoma. Se toimii pääasiassa kansainvälisten taiteilijoiden kanssa ja kausiluonteisesti. Fiskars Air on myös alkanut suunnata huomiotaan ekologisiin kysymyksiin pyrkien soveltamaan kestävämpiä lähestymistapoja toiminnassaan, pitäen huolta resurssien jakamisesta ja luonnon sekä biodiversiteetin suojelemisesta.
Ajan kuluessa tilanne on muuttunut ja nyt Fiskarsin taideyhteisön lisäksi kylä houkuttelee myös muita luovia toimialoja. Mukaan lukien ruuan lähi- ja luomutuottajia. Syömme ravintolassa, joka tarjoilee päivittäin vain neljää-viittä eri ruokalajia, jotka on mahdollisuuksien mukaan valmistettu paikallisista sesonki- ja luomutuotteista sopien myös ihmisille, joilla on erilaisia ruokavaliorajoituksia – tarjolla on vegaanista, gluteenitonta ja laktoositonta ruokaa.
Uusien toimijoiden joukossa ovat myös käsityölaisoluen ja ginin valmistajat, kynttilätehdas ja polkupyöräinfrastruktuurin kehittämisyhtiö.
Fiskars Group edelleen omistaa alueella suuria maa- ja metsäalueita. Osa metsistä on tarkoitettu hakkuuseen ja puuntuotantoon; osa (mukaan lukien ranta-alueet) suojeluun. Paikalliset kertovat, että jotkut näihin metsiin vievät tiet suljetaan – nyt sinne pääsee vain kävellen.
Fiskars todellakin näyttää postikortilta: kaksikerroksisia taloja 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alkupuolelta joen rannalla. Se on vihreää, on pieniä viihtyisiä kahviloita ja kauppoja. Kuten kaikissa muissakin paikoissa joissa olemme vierailleet, toivoimme, että olisimme voineet jäädä tänne pidemmäksi, mutta meidän täytyy jatkaa matkaa.
Tammisaari
Päivän viimeinen kohde on rannikkokaupunki Tammisaari, jossa on myös kuuluisa ja oletettavasti yksi parhaista pizzaravintoloista koko maassa – kiireisinä päivinä jono kiertää koko aukion ja pizzan tilaaminen voi kestää kauan.
Vierailemme Pro Artibus-säätiön ylläpitämässä taiteilijaresidenssissä Villa Snäcksundissa, jossa ukrainalainen taiteilija Anastasiia Sviridenko asui Ukraine Solidarity Residencies -ohjelman tukemana. Nautimme paikallista limonadia (itsetehtyä simaa vadelmilla) rannalla puhuen taiteilijaresidenssikäytännöistä Covidin aikana ja nyt. Vierailemme myös Dafna Maimonin ja hänen kumppaninsa Ethan Hayes-Chuten studiossa.
Kuva: Angelin Davydova
Kuva: Jaana Denisova
Kuva: Jaana Denisova
Päivän päättää vierailu Anastasiia Sviridenkon ateljeessa, jossa hän esittelee meille teoksiaan.
Kuva: Jaana Denisova
Matkustamme takaisin Helsinkiin ensin bussilla ja sitten junalla, kello on noin klo. 20.00, aurinko paistaa edelleen kirkkaasti. Helsingissä menemme ulos syömään ramen-paikkaan keskustellen päivän ideoista ja vaikutelmista.
